Olipa mukava nukkua kelloa vahtimatta. Nukahdin sohvalle jo vähän kahdeksan jälkeen illalla ja unta riitti reilusti kellon ympärys. Nyt olen taas on kuin uusi ihminen. Jopa järki toimii. Siis sen verran kuin se minulla yleensäkään toimii.

Kylläpä taas kannatti odotella iltaan asti, ennen kuin soitin Miehelle. Myöhästyin sen verran, että Mies olikin jo kämpillä kollegoidensa kanssa ja saunaan menossa. Se siitä keskustelusta. Muutama sana vaihdettiin mutta ei kunnon keskustelua mistään. Voi paska, harmitti.

Tämä levoton ja rauhaton olo johtuu keväästä. Talvella kun on synkkää, kylmää ja pimeää, on ikään kuin normaalia ja sallittua olla vähän alamaissa ja yksin. Mutta nyt kun on kevät ja ollaan menossa kohti luonnon uutta alkua eli kesää, tuntuu että minäkin haluan uuden alun. Minunkin täytyy päästä kasvamaan, vihertämään ja kukkimaan. Minäkin haluan elää täysiä. Mutta kun enhän minä yksin ole elossa, olen vain olemassa.

Asia olisi aivan toinen jos minä en rakastaisi, silloin voisin ja osaisin olla aivan toisella tavalla. Voisin innoissani kulkea kesää kohti, haistella kevättä ja ihastella luonnon uutta heräämistä. Mutta nyt siitä kaikesta puuttuu puolet, se Miehen osuus.

Kunpa Mies olisi osa jokapäiväistä arkeani. Silloin voisimme yhdessä ihastella ja ihmetellä. Olisi joku jolle kertoa ensimmäisistä muuttolinnuista, ensimmäisestä leskenlehdestä, uusista puiden ja pensaiden silmuista. Voisimme yhdessä harmitella kuinka katupöly ratisee hampaissa, voisimme yhdessä nauraa tuon toisen elukan keväthulluudelle. Vuosi sitten Mies laittoi minulle txt-viestin ihan vain kertoakseen nähneensä kevään ensimmäisen kärpäsen.

Kyllä hitto soikoon Miehen olisi jo aika tajuta ja ymmärtää oma parhaansa. Se parashan olen tietysti minä. Ei kukaan rakasta Miestä kuten minä, eikä kukaan ymmärrä Miestä kuten minä. Ei kukaan tunne, eikä koskaan tule tuntemaankaan Miestä kuten minä. No minähän kuulostan taas peräti vaatimattomalta, mutta niin se asia vain on. Mies on sen verran omituinen ja monimutkainen tapaus kaikkinensa, ettei siihen lähelle ihan hevillä pääse kukaan. Minä pääsin ja olen lähellä edelleen, kaikesta huolimatta.

Lähellä minä myös aion pysyä. Siksi koska se on sen arvoista, minähän rakastan.