Kovin vähän tuntuu olevan kirjoitettavaa. Sattumia ja tapahtumia tässä kyllä on ollut paljonkin, mutta enimmäkseen työhön liittyviä, eli ei niistä sen enempiä.

Miehen kanssa on vaihdettu jokunen viesti ja puhelu, mutta ei tietysti mitään muutoksia silläkään rintamalla. Nyt Miehellä on taas kerran menossa väistelyvaihe. Kaikista mahdollisista muista asioista voidaan kyllä puhua, mutta parisuhdeasioista Mies ei suostu sanomaan halaistua sanaa, ei suuntaan eikä toiseen. Tyypilliseen tapaansa vaihtaa puheenaihetta välittömästi.

Minä en tiedä mikä on tilanne ihan oikeasti. Vahvasti vain alkaa tuntua sille, että taitaa tämä toivominen olla sitten kuitenkin aika turhaa. Ilmeisesti poikamiehen kissanpäivät on Miehelle mukavampi vaihtoehto kuin parisuhde-elämä minun kanssani. Kai minun pitäisi jo antaa periksi, mutta kun en osaa, voi enkä pysty. Enkä halua. Voi paska, potenssiin sata.

Olisi käyttöä Viisasten Kivelle. Se voisi neuvoa minua ja kertoa mitä minun pitäisi tehdä, jatkaako vai luovuttaako. Ja jos luovutan, mitä sitten. Mitä minulle jää ja miten ihmeessä minä elämääni rakentaisin sen jälkeen. On taas kerran palikat vähän hukassa.

Olema on nyt tyhjäkäynnillä ja niin ovat tunteetkin. En ole iloinen, mutta en surullinenkaan, minä vain olen. Olen, hoidan työni, huushollin, elukat, muut pakolliset hoidettavat asiat, kaikki hoituu vanhalla  rutiinilla.

Ja edelleen odotan sitä h-hetkeä. Jota ei ehkä koskaan tulekaan.